top of page
FaceApp_1648150800600-01.jpeg

Gloria Délicatesse

Gloria Délicatesse on kurvikas burleskitaiteilija ja -tuottaja Tampereelta. Kuten hänen nimensä voi paljastaa, Gloria nauttii kaikesta makeasta ja herkullisesta. Hän on myös kapinallinen, kehopositiivisuus aktivisti ja mielenterveystietoisuuden soturi. Hän haluaa vaikuttaa yhteiskunnallisiin aiheisiin burleskitaiteen kautta. Gloria on myös tutkinut burleskitaidetta ja sen vaikutuksia psykososiaaliseen hyvinvointiin ylemmän korkeakoulun opinnäytetyössään. Hän on vakuuttunut siitä, että burleski voi muuttaa maailmaa osallistavammaksi ja tasa-arvoisemmaksi. Jopa yksi tasselin heilahdus kerrallaan!

 

Hänen burleskiuransa alkoi noin seitsemän vuotta sitten ja sen jälkeen hän on esiintynyt ympäri Suomen sekä ulkomailla. Kansainvälisesti Gloria on esiintynyt niin livenä kuin virtuaalisesti muun muassa Virossa, Saksassa, Itävallassa, Englannissa, Skotlannissa, Puolassa sekä Tsekeissä. Muutama vuosi sitten Gloria ja hänen kaksi kollegaansa perustivat burleskitrion nimeltä Three Kisses. Three Kissesin numeroiden teemat sijoittuvat menneille vuosikymmenille ja asustus saa useissa esityksissä vahvasti vaikutteita pin-up estetiikasta.  Tähän mennessä Gloria on esiintynyt niin soolona kuin trion kanssa yli 100 eri tapahtumassa!

 

Gloria on tuottanut burleskitapahtumia, kuten Mysterious Creatures Burlesque Show ja Boobs & Pumpkins Livestream Burlesque Show. Nykyisin hän toimii kuukausittaisen burleski klubin Varjokabareen vastaavana tuottajana ja lisäksi hän tuottaa kansainvälistä tapahtumaa nimeltä Gloria's Virtual Burlesque Show. Virtuaalitapahtuman tavoitteena on luoda turvallinen ja tasa-arvoinen tapa nauttia burleskitaiteesta mistä tahansa paikasta.

 

Glorian esitystyyli on yhdistelmä klassista sekä neoburleskia. Eräs esiintyjä sanoi kerran, että Gloria on sekoitus satuja, noituutta ja glamouria. Joten sinun on parempi olla valmis, kun Gloria tuo herkkunsa ja kapinallisen asenteensa lavalle!

TAITEILIJA CV

Mint and Gray Minimalist Resume.png
bottom of page